13.6.
Aamuvarhaisella kokoonnuimme Harrin kanssa Kajaanissa ja pakkasimme kalavehkeet autoon. Nokka kääntyi kohti Haaparantaa ja intoa tihkuen aloimme paahtaa kohti länsinaapuriamme. Edellisenä kesänä saimme vastaavalta reissulta rautua liki 25 kiloa naamaa kohti ja odotusarvo reissulle oli korkealla. Kävimme hakemassa viimeisen eväs (olut) täydennyksen Torniosta ja auton tankkauksen jälkeen lähdimme sotkemaan länteen. Noin 9 tunnin ajon jälkeen saavuimme mökille Storumaniin. Paikalle aikaisemmin saapuneet Lasse ja Kari olivat jo joella. Pikaisen (olut)tankkauksen jälkeen soitin pojille joelle ja tarkistin kalatilanteen. Hivenen kulmakarvat kohosivat kun kuulin ettei parin tunnin kalastuksen jälkeen ollut minkäänlaisia tapahtumia. Mitäs tämä nyt tarkoittaa? Kuulemma muillakaan venekunnilla ei ollut sen parempaa kalaonnea. Painelimme itsekin joelle ja totta tosiaan, kolmen tunnin uistelun jälkeen tuloksena oli yksi tärppi eikä mitään muuta. Seudulla ilma oli alkanut lämpenemään vasta viikkoa aikaisemmin ja läheisillä tuntureilla oli lunta vielä aivan eri malliin kuin aikaisempina vuosina. Samoin vesi oli korkealla ja sameaa. Olisiko tämä selitys kehnoon kalansaaliiseen? Loppuilta meni samoissa merkeissä, kalaa ei vain kuulunut eikä näkynyt
14.6.
Aamulla kalastus jatkui siitä mihin illalla jäi. Kokeilimme siiman päähän kaikkea mitä rasioissa oli mutta heikolla menestyksellä. Sain sentaan yhden 2,7 kiloisen raudun ja harri sai myös yhden parikiloisen. Iltapäivällä Päätimme lähteä käymään lähempänä Norjan rajaa Tärnabyn kylässä sillä Harri ei ollut koskaan siellä käynyt. Kylän läheisyydessä maisemat ovat aivan huikeat. Täällä huomasi varsin selvästi että kevät oli raakasti normaalia myöhässä ja "tunturitulva" oli parhaimmillaan. Tuntureilla oli vielä runsaasti lunta ja joka paikka oli turvoksissa vettä. Palattuamme mökille kuulimme että eräällä latvialaisella porukalla oli veneessään vedenalainen kamera. Sen avulla olivat nähneet että joessa oli rautua julmasti mutta ilmeisesti tulva aiheutti sen että kala ei vain ollut otillaan. Illalla kävimme eräällä läheisellä joella kokeilemassa josko sieltä saisi taimenta tai harjusta. Harri saikin pari niukasti mitallista harjusta. Nämä jäivätkin reissun viimeisiksi kaloiksi.
15.6.
Taas tolkuton ajomatka takaisin Kajjaaniin. Onneksi aina paluumatkat tuntuvat lyhemmiltä kuin menomatkat :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti